sunnuntai 23. syyskuuta 2012


Viikonloppua

Kiva viikonloppu takana.
Perjantaina käytin E. tä parturissa ja samalla tulin ostaneeksi itselleni Lindexiltä ihanan valkoisen pörröisen palmikkoneuleen. Kuva ennen parturissa käymistä.






Niin ja uusia kirjepapereiakin tuli, tilaus Modes4U.lta. Hong Kongista asti postia :) Tilasin ihn pienen tilauksen, maksoin annakkolaskulla enkä uskaltanut ensimmäisellä tilauskeralla isoa tilausta tehdä. Varmasti lähtee kohta uusi tilaus menemään, postikulutkan ei kovin kummoiset olleet, niin jatkoa seuraa :D Illalla paperit kokeiluun ja kirjen kirjoitusta <3




Ja paitakin pii tietysti testata, ihanan pehmeä ja lämmin <3 Kovassa käytössä tulee varmasti olemaan :)





Hyvää ruokaa laitettiin illalla, E.lle pizzaa ja meille aikuisille salaattia ja soijapyöryköitä, nam.



 Ja päälllä oli tällaista asioilla juostessa. Aina kun vähän tilaisuutta on, laitan vähän muuta päälle kuin yleisimmin käytössä olevat sali- ja kotirönttöset. Tuleepahan muutkin vaatteet käytettyä, ja saan siitä iloa kun valitsen vaatteita ja puen päälle jotain (omasta mielestäni:) kivaa.



Lauantaina saatiin ihana M. meidän iloksi <3 Päivällä puistoiltiin, luettiin kirjoja, sanottiin ja lueskeltiin kirjoja ja herkuteltiin :) Ja yöllä nukutiin vierekkäin <3




Sunnuntai oli sadepäivä ja keksittiin kivaa tekemistä kotona, maalattiin vesiväreillä yhdessä ja tehtiin tehtäväkirjaa <3






Sää oli tämä, niin mikäpä mukavampaa kuin olla kotona lämpimässä ja kuivassa :)



Illalla M.n kotiin lähdettyä E ja J kävivät hallilla (todellakin:) pelaamassa sulkista ja minä nukuin päiväunet ja illalla taas kirjoittamista <3


torstai 20. syyskuuta 2012

Vaatteita ja elokuvia


Keskiviikkona käytiin katsomassa Maximissa ennakkonäytös elokuvasta "Kerron sinulle kaiken". Lauantaina kun oltiin Tennispalatsissa katsomassa "Puhdistus" ,oli paikalla ihminen joka etsi yleisöä tähän ennakkonäytökseen ja mentiinhän me kun ilmaisiksi elokuviin päästiin. Leffassa käyminen on aina kivaa. Tuo "Kerron sinulle kaiken" ei ollut kyllä kovinkaan kummoinen, en olisi varmaankaan sitä mennyt katsomaan muuten, mutta tulipa katsottua. Aika samanlaisia kotimaiset elokuvat aina tuppaa olemaan, tai jotain samaa niissä aina on.


Kiva välillä käydä kaupungillakin. Aika pitkälle sitä on vaan jämähtänyt tänne omaan lähiöön, ei hyvä. Pitää ottaa kaupunkireisu tavaksi, tekemistä siellä on aina.. Ja päällekin voi vetää välillä muuta kuin salirönttösiä. ;)




Reipas aamu

 Reipas aamu


Aamu on alkanut tällä viikolla monena päivänä (no, kahtena tai kolmena) heti herättyä jumppakamppeita etsimällä ja salille suuntaamalla. Pyörällä sinne vilahtaa ihan muutamassa minuutissa ja ihanasti päivä alkaakin kun reippautuu spinning- tai jumppatunnille.

Salin respa



Clubhouse Fressi ulkopuolelta, salia ja jumppaa koko talo täynnä (alhaalla ravintola ja kauneushoitola ja uima-allas)

Koti kuvinna postaus

Suurimman osan ajasta vietän rakkaassa kodissa kotoisassa, joten ajattelin vähän esitellä sitä täälläkin. Muutettiin kesäkuussa uuteen kotiin tänne Vuosaaren Aurinkolahteen, rivitalo kolmioon, mikä on hassusti rakennetttu kolmeen kerrokseen. Portaiden ravaamista riittää, mutta alun tuskailun jälkeen sitä ei enää huomaakaan. Kunto nousee. Portaat on vaan aika liukkaat (parkettia) ja kieli keskellä suuta saa mennä alas. Saa nähdä miten pärjätään, kun villasukkakausi taas alkaa. Laitettiin aika nopeasti koti asumiskuntoon ja viihtyisäksi. Koti on maailman paras paikka ja näin syksyllä herää vielä enemmän kotikissa-puoli minussa <3 Mikä on ihanampaa kuin poltella kynttilöitä, kirjoittaa kirjeitä ja lukea, kokkailla yhdessä (harvoin) perheen kanssa ja vaan olla löllötellä :)


Keittiön pöydän ääressä kirjoitan yleensä aina kirjeet. Olisi ihanaa, kun olisi oma huone tai kunnollinen kirjoituspöytä ainakin, jossa voisi ihan kunnolla levittäytyä papereineen ja kirjoittaa, mutta kaikkea ei voi saada, ja menee se näinkin. Kaapissa keittiössä pidän kirjoitteluaarteet ja sinne ne saa aina kasata ja sieltä kaivella esille kun inspiraatio iskee ja aika usein tässä lähiviikkoina niin on käynytkin. Mutta hyvä niin.



Keittiön pöydällä pidän aina kauniin kukkakimpun. Yleensä saan ostaa kukkani itse ;) Näköalat ikkunasta kun eivät ole nekään maailman kauneimmat (Aurinkolahti on rakennettu niin turkasen täyteen), seuraava talo on lähellä, pieni kuisti keittiön edustalla ei ole kovin suurta huomiota vielä saanut sekään. Joku kukkanen siellä oli kesällä ja tänään ostin kanervia. Viherpeukaloksi ei voi minua kyllä sanoa..


Olohuone on aika pieni, kuten muutkin huoneet, ei mitään halleja toisaankaan. Kodikasta kyllä on ja viihdytään. Täällä on siis alakerrassa keittiö kuisteineen, eteinen ja kylppäri, toisessa kerroksessa on olohune ja meidän aikuisten makkari. Ylhäällä on E.n huone (mitä en kuvaa:) ja saunaosasto.