keskiviikko 26. joulukuuta 2012

2512

Eilen Joulupäivänä perheen pienin (joka on kyllä jo aika iso, täytti 14-vuotta reissussa ja sai turkkilaisen syntymäpäivän:) saapui kotiin ja vietettiin oman perheen kesken joulua englantilaisittain, Joulupäivähän se on oikea joulua. Sukujuuret velvoittavat ;) E. sai lahjansa ja H. ja S. toivat meille lahjat ja saivat paketin. Laitettiin puoliksi jouluruokaa, ilman kinkkua, rosollia, mutta hyvin maistui. Ei jaksa ihan joka päivä laatikoita.. Illalla oli kyllä niin ähky olo, että tuntui ettei enää ikinä jaksa syödä.. Illalla muutama torttu ja suklaa vielä maistui kuitenkin elokuvaa katsoessa. Telkkarista tuli "Kirjava huntu" ja oli kylllä ihana elokuva!

Tänään Tapaninpäivänä (mä en muuten ymmärrä, että miten Tapani liittyy muka jouluun..? Miksi ei voisi olla vaikka toinen joulupäivä. Tai vaikka Marian tai Annan päivä. Ne nimet sentään liittyvät jouluun?) käytiin kirpeällä lenkillä J.n kanssa. Pakkasta on -15 c, mutta ihanan raikasta oli, muuten ulkoilut on olleet aika vähissä nyt, kun joka päivä on satanut niin sakeasti lunta.. Ei tullut kylmä, päällä oli kolmet housut päällekkäin ja muutenkin oltiin kuin naparetkeilijöitä.. Paljon oli ihmisiä liikkeellä, aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa ja houkutteli ulkoilemaan.

Nyt lähdetään J. vanhempien luokse vielä syömään, vielä kerrran jouluruokaa :)
Mukavaa Tapania kaikille!

































Viinikarahvi
Turkin tuliaisia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti