lauantai 22. joulukuuta 2012

Kuusen metsästys






Tänään käytiin viimeisellä, tai no ehkä toiseksi viimeisellä, kauppareissulla
ja samalla päätettiin hakea joulukuusi. Vaikkei nyt olevinaan joulua vietetäkkään,
pitää joulukuusi silti olla, ja aito sen olla pitää..
Metsästä sitä ei sentään viitsittty käydä kaatamassa, vaikka täällä metsää ja puita riittääkin,
mutta mukavampia ovat metsässä ihan sellaisinaan, enkä halua sinne mitään avohakkuuta aloittaa. Näin isot metsäalueet on harvinaista kun Helsingissä asutaan..

Käytiin ostamassa söpö pieni kuusi ihan    
rehellisesti rahalla ja nyt kuusi odottaa vielä ulkona etupihalle kotiin pääsemistä. Jouluvalot
on jo testattu ja toimiviksi todettu ja koristeita löytyy maltillisesti :) Ei mitään kimaltelevaa ja välkkyvää amerikankuusta meille, kiitos.

Olin ihan jäässä, en tajua mistä olin saanut idean pukea shortsit (vaikka villaiset talvi sellaiset..)
sukkahousujen (oranssit!) ja polvisukkinen kanssa (mitkä eivät muuten olleet edes villaa vaan jotain jääkylmää tekokuitua). Ajattelin että multa jäätyy jalat ihan justiinsa. Autolla sentään oltiin liikenteessä, mutta parin minuutin ulkona seisominenkin tuntui kamalalta. Huh, muut meni toppahousuissa ja minä hiihdän jossain kesävaatteissa..?

Kuusi- ja kauppareissun jälkeen mentiin sitten pizzalle lämmittelemään.. Me ei olla juuri aikaa tuhlattu kotona ruuanlaittoon.. Harmi sinänsä, mutta normaalisti sitä ehtii tehdä kyllä ihan riittävästi. Nyt on "loma".. Minkä jälkeen tuskin mahdun enää mihinkään vaatteisiini..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti