keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Sulaa sulaa

Ei paljon naurata ja sen kyllä huomaa. Eilen palelin koko päivän. Meillä on kotona alakerrassa ihan järkyttävän kylmä. Lämmitys laitetaan taloyhtiön toimesta ilmeisesti pois kalenterin, ei lämpötilan, mukaan ja mulla on oltava kotona villasukat jalassa kokoajan! Ja ulkona villakangastakki.. Huhtikuun lopulla. Kamala tihkusade ja kova tuuli piti mut aika pitkälti kotona, mutta innostuin sentään siivoamaan etupihaa (öhöm) ja keittiön kuistia. Lumet sulivat eilen ihan silmissä. Tekisi mieli laittaa ulos jo jotain väriä, joku narsissi varmaan jos kestäisi ulkona nuupahtamatta? Hiirenkorvia pensaisiin odotellessa.

Tänäaamuna aurinko paistoi hetken aikaa, sen verran että maa on kuivunut ja katupöly leijailee, niin että heräsin mukavan tukkoiseen oloon, aivastuttaa. Toivottavasti tässä ei tämän kipeämmäksi tulisi, flunssaa en ole sairastanutkaan aikoihin, enkä aio sairastaa nytkään. Eilinen ilta meni kuitenkin mukavasti kirjojen (luen usein kahta kirjaa yhtä aikaa) ja teemukin parissa.

Hiuskriisiä poden vähän väliä. Hiuksia lähtee ikävästi ja hiuslaatu on muuttunut kurjan hauraaksi ja katkeilevaksi. Välillä olen jo lähdössä kampaajalle pätkäsemään hiukset ja sitten tulen taas toisiin aatoksiin. Pelkään että lyhyt malli saisi mut näyttämään tätimäiseltä, varsinkin kun ikäkin alkaa jo olla (41).. Mutta voi olla että lyhyempi malli olisi raikkaampi. Väri tuntuu olevan hiuksissa eri joka valaistuksessa, luonnonvalossa se on kuitenkin aika vaalea, luonnonvaalea. Enkä hauraan hiuskunnon takia edes uskaltaisi lähteä hiuksia värjäilemään. Onneksi mitään selkeää juurikasvua ei tule, mulla on luonnostaan lievä liukuvärjäys hiuksissa ;)

Että sellaisia. Mukavaa torstaita!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti