Hyvä viikonloppu

Tämän ja toisen päivän juttuja ja kuvia tänne puolelle. Leppoisan lauantai-iltapäivän hommia. Päivä on mennyt kaupassa käymistä lukkunottamatta ihan kotosalla, ja ihan hyvä niin. Olinhan eilen ihan järjettömän aikaansaava ja reipas, oman tämän viimeaikaisen toimeliaisuuden mitoissa. Nyt siis ihan ansaittu kotipäivä (vaikken koskaan ajattelekaan että jotain pitäisi ansaita, siis joku laiskotelupäivä tai sellaista. Kelle sitä muka pitäisi olla jotenkin velkaa?).

J on tän viikonlopun töissä, ylitöitä joutuu painamaan, tämä sairastelu kun käy niin kalliiksi. Päivällä kävi kotona kahvilla ja syömässä, aika kaukaa, mutta kävi kuitenkin, ja kiva niin :) Muun ajan olen oikeastaan vaan ollut ja värkkäillyt pikku mieluisia juttuja täällä kotona. Kirjoittanut kirjeitä innokkaana, monta tuntia sain niihin humahtamaan, niin tykkään. Siinä se taisi mennä. Nyt iltapäivällä laitoin purkkeihin kasvamaan rairuohoa ja paksumpaa ohraa isompiin ruukkuihin. Tulppaaneitakin ostin pari kimpullista kun olivat Cittarissa edullisia. Yhden viherkasvista irronneen pistokkaan laitoin multaan jatkamaan kasvua. Keittiön kuistia siivoilin vähän myös, haluaisin laittaa uloskin jo jotain, narsissit ainakin kai pärjäävät jo ulkona. Monilla naapureilla näkyy niitä olevan. Ai niin, ja laitoin eilen Tuulimyllystä pihalta ottamani omenapuun oksat ulos. Niitä sai siis ihan luvan kanssa leikata ja ottaa mukaan. Tuolla olivat laittaneet sisälle monet oksat, ja kasvoivat jo nättiä valkoista nupun alkua, niitä oli koristeltu ihanasti kaikilla pienillä virkatuilla kukilla, sydämillä ja vaikka millä söpöillä jutuilla <3 Ajattelin varastaa idean kotiin, mutta tajusin että omenapuu taitaa pöllyttää siitepölyä aika hyvin, ja niin oksat päätyivät ulos. Näkyyhän se sieltäkin. Pieni omenapuu :)

Sellaisia puutarhurin mietteitä. Mulla ei ole ollut ikinä parveketta isompaa ulkoaluetta mihin voisi jotain laittaa kasvamaan, joten pienet ne on kaupunkilaisen ilot tässä asiassa.

Alkuviikosta kävin kirjastossakin, en ole sitä aikaisemmin kertonut ja laitoin kuvat kirjoista, joten pitipä tuokin mainita :) Olen lukenut tällä viikolla Johan Theorin Sankta psykon kasvatit kirjaa, melkein viisi sataa sivua on tässä mennyt, loppu häämöttää jo. Hyvä kirja, nopealukuinen ja ihan koukuttava, vähän synkkä ehkä, mutta sopii mulle ihan hyvin. Aihe on kuitenkin kiinnostava. Synkeitä kirjoja, mutta ihan pirteää mieltä. Tai parempaa kuin pari päivää sitten. Iloitsen sitten siitä.

Ai niin, J vei mut eilen illalla ulos syömään, pitkästä aikaa niin, että oikein ehdotti ja sain oikein valita ravintolankin :) Käytiin Kalliossa (siellä kulmilla missä olen suurimman osan elämästäni asunut ja pidään itseäni kalliolaisena, vaikken siellä enää asukaan) Bullmannissa. On sellainen hämärä, vähän rouheampi paikka, ei mikään missä annokset on pikkurillin pään kokoisia ja missä pitäisi istua mahdollisimman tärkeän ja rikkaan näköisenä, vaan saa ihan rauhassa olla sellainen kun on. Sellaista rentoa kalliolaisolemista. Mutta silti oikea ravintola, ei mikään räkälä tai kebab-kiska. Söin pizzaa silti. Illalla söin vielä suklaata, tarvii syödä enempi, vaikkei nyt mitään mässyhimotuksia olekaan, päinvastoin enemmänkin.
(Kävin vaa'alla edellisenä iltana ja vähän säikähdin. Paino oli taas tippunut ja alkaa olla jo sillä rajalla että tarttis ehkä väähn enemmän pistellä ruokaa. Yläkropasta on rasvat sulaneet turhankin hyvin. Koko ajan paleltaa ja kalpea olen kuin kalkkilaivan kapteeni. Syön nyt isoa annosta rautaa)

Rentoa olemista mullekin :)

päivän kuva

"Sekamuotoinen jakso

Kenties kaikkein lamauttavimpia sairauden vaiheita ovat ne, joihin kuuluu sekä manian että depression oireita, samanaikaisesti tai useaan kertaan saman päivän aikana vaihdellen. Potilas on kiihkeä tai levoton niin kuin maanisessa vaiheessa, mutta samalla myös ärtyisä ja masentunut, sen sijaan, että tuntisi olevansa "maailman huipulla". Erityisesti sekamuotoiseen jaksoon liittyy itsemurhariskin lisääntyminen."

harmaa päivä

Väsyttää niin paljon etten meinaa jaksaa hengittää tai pitää silmiä auki. Viime yönä unta vaan muutama tunti. Eilen levottomuutta ja kierroksia rytmihäiriöille asti, tänään niin koomassa ettei ajatuskaan liiku. Ehkä rentouduin eilen sitten niin hyvin, etten tänään jaksa paljon kättä nostaa? Tai pysyä toimessa. Soitin J.n tulemaan töistä ja käymään kaupassa, kaapissa ei ole oikein leipääkään, eikä ole kiva jos E tulee koulusta niin, että vastassa on äiti tukka pystyssä, naama täynnä peiton ja tyynyn jättämiä viivoja (mun iho on mennyt kai ohueksi koska saan tosi helposti viiruja ihoon, ihan t-paidoistakin, ja nyt siis peitoista ja tyynyistä?) naama valkoisena ja pää vaisuna. Mulla ei ole yhtään nälkä eikä ruokahalua, mutta pakko se on silti yrittää jotain syödä.

Olo tuntuu samalta kuin olisi niin kuin oikeasti kipeä, kuumeessa. Lihakset on ihan väsyneet ja raskaat. Miten voi olla uupunut tällaisesta, ei paljon mistään. Fyysisestä ei mistään? Ajattelin eilen ja tänään että tekeekö mieli nyt tepposet, etten enää kohta mene minnekän, sinne jumppaankaan. Vähän pelottaa. Silloin kolme vuotta sitten kun jäin sairaslomalle sairastelin ja oireilin lähes kokonaan somaattisesti, hengityssairauksilla ja sellaisilla. Sen jälkeen kun jäin töistä pois, paranin niistä samantien. Käykö jumpalla käymisellekin nyt samoin. Sitten musta tulee täyserakko. Voihan vitalis.

Että mä tykkään.

Kuvat toissapäiväiseltä metsälenkiltä.

chill

Pakko laittaa nyt vielä toinen postaus saman päivän aikana, vaikka hassulta tuntuu. Nyt on aikaa jäänyt moneen muuhun tekemiseen kun olen jumppakiellossa tosiaan tämän viikon. Olo on jo ollut sellainen että ihan hyvin voisin mennä salille, äh, ei tunnu missään. Mutta koitan nyt kerrankin olla uskollinen itselleni ja tehdä niin kuin olen tässä aikaisemmin tämän päivän aikana päättänyt. Aamuiset rytmihäiriöt kuitenkin säikäyttivät sen verran. Epämiellyttävä kokemus jälleen kerran. Sydän lähtee ylikierroksille ja syke pomppaa ihan hirmuseksi, tuntuu vatsassa ja päässä asti, ihan kuin vaikka juostessa, ilmat että teen mitään muuta kuin istun koneella. Tärisyttää käsiä ja koko kroppaa, tuntuu kuin syke vetäsi jotenkin eteenpäin, hyppää rinnasta ulos. Ihan kiva siis. Propralilla olot ja oireet katosivat, hyvä niin, ja sain jatkaa päivääni.

Päivällä ajattelin että voisin lähteä kävelylle, aurinkoinen kirkas päivä ja kaikkea. Päädyin pyytämään E.n mukaan ulkoilemaan ja lähtikin :) Otti pyörän mukaan, jätti sen kuitenkin tuonne rantaan ja käveltiin lenkkiä muuten ja käytiin Villa Ullaksen kahvilassa kahvilla ja pullalla, minäkin jopa söin voisilmäpullan...

Asutaan ihan sumppuun rakennetulla uudella asuinalueella, monesta asiasta keksin valittamista, mutta ulkoilualueet täällä on ihan hienoja, meren ranta parinsadan metrin päässä meiltä ja monenlaista luontopolkua (katso vastarannalle) ja merenrantaa. Muuallapa Helsingin lähiöistä näin hienoa olekaan, meri ympäröi täällä monessa paikassa, Vuosaari on ennen ollut nimensä mukaisesti saari :)

Mutta kiva rentouttava iltapäivä, ulkoilua ja aurinkoa.
'

Veisua

Täältä tulee nii sanottua narsismin korkeinta veisua nyt, kuvia pitkästä aikaa treenivetimissä. Tänään en tosiaankaan ole menossa liikkumaan, päätin jo aikaisemin että tämä on kevyt viikko ja sen aion nyt pitää. Mieli vetää liikkumaan, mutta pistän vastaan. Olen liikkunut viimeaikoina liikaa ja liian rankasti. Samaan aikaan syöminen on ollut ehkä turhankin niukkaa ja yksipuolista. Pari kuukautta olen mennyt pienemmällä energilla kuin mitä kulutukseen nähden tarvitsisin. Olen musta valkoinen tässäkin suhteessa, joko syön superterveellisesti, tai sitten ihan toisinpäin. Makeaa tai muuten kovin epäterveellisiä herkkuja en kaipaakaan. Mutta nyt siis superterveellisesti (?) Olen laihtunut kolme-neljä kiloa, mikä on hoikalle aika paljon, hitaasti menee, mutta menköön. Enää ei kyllä oikeastaan tarvitsisi mennä, mutten halua lopettaa liikkumista (paitsi tällä viikolla pakon edessä) tai muuttaa syömisiäni.

Olen nuorena painanut aina vitosella alkavaa, joskus kävi nelosella alkavallakin kun pidin muutamaan otteeseen anorektikko-diettiä, eli en syönyt mitään päiväkausiin, ja niin edelleen. Olen yli sataseiskyt senttinen, joten lukemat oli tosi alhaisia. Nyt painan 61 kiloa, mikä lienee aika sopivasti. Silti pyörittelen päässä kaikenlaisia erilaisia ruokavalioita, välttelen leipää ja muutenkin hiilihydraatteja, ja valikoima mitä syön, on aika suppea. Puuroa, mehukeittoa, raejuustoa, banaania, ruisleipää, salaattia, jugurttia, tonnikalaa.. Syön, mutta mietin tarkasti että mitä syön. Varmasti syömishäiriöistä, anorektista ja vääristynyttä kehonkuvaa tämäkin, liika runsas liikunta yhdistettynä liian vähäiseen kalorinsaantiin. Sen verran järki on kädessä, syön niin että jaksan liikkua (no, anorektikoillahan on leijonan voimat, ainakin siihen asti kuin kaatuvat sängyn pohjalle, mutta tässä tapauksessahan ei siitä ole kyse..?) ja muutenkin toimia (vai jaksanko?). En halua lähteä pullamössö linjalle, joten jatkukoon tähän tapaan. Jos henki saa pihistä.

Tällä viikolla olen havainnut saavani keväiseen tapaan ikäviä sydämen rytmihäiriöitä. Liittyy tietysti liikaan liikkumiseen, huonoon nukkumiseen, kilpirauhasarvojen heittelyyn (vajaatoimintaan), anemiaan ja ihan tähän perussairauteenkin. Kierroksia ja hermojen kiristelyä riittää. Pahimmillaan ahdistus tuntuu siltä, kuin rinnan päällä menisi vyö joka on liian kireällä, henkeä saa melkein haukkoa hetkittäin ja sydämen takana kuumottaa, sydän on "tulessa" ja vatsassa velloo paha olo. Psyykkistä, mutta samalla fyysistä. Ja nyt parina päivänä sydän on möykynnyt, menee sekin raukka ylikierroksille. Ylikunto oireita siis. Psyykkinen rasitus lisää varmasti muun rasituksen lisäksi kehon kuormaa, ja nyt se sittten laittaa hanttiin. Näin on ollut ja tapahtunut aikaisempinakin keväinä. Sydäntä on tutkittukin ja eteisvärinätaipumus diagnosoitukin. Miten sen nyt menikään, terve ruumis terveessä mielessä. Täsä tapauksessa kai toisin päin.

Äsken jouduin käymään omien pilleripurkkieni lisäksi miehenkin pilleripurkeilla, sille on joskus määrätty Propralia (jännittää isompien kokousten pitämistä/vetämistä) esiintymisjännitykseen. Ei niitä pahemmin käytä, itse niitä lainailen silloin tällöin ja tänään oli se tällöin. Olen näihin sen verran tottunut, etten heti lähde ambulanssia soittamaan, mutten nyt kyllä lenkillekään lähtisi. Lepoa ja Hatha-jooga DVD-ohjelmaa ehkä tälle päivälle. Ja vähän suolaisempaa ruokaa kuin yleensä..

Mutta kuvia. En halua laihtua tikuksi ja olen pitänyt huolen että kilot lähtee enimmäkseen rasvasta ja lihaksen säilyisivät. Liian isoja lihaksiakin kammoan, mutta suhteellisen balansissa tunnen nyt olevani sen suhteen. Sikspäkkiä ei ihan vielä ole, mutten tiedä mitä sillä tekisinkään ("kaljamahaakaan" en kyllä kaipaa:) Mulla on notkoselkä, mikä  tuo vatsan ärsyttävän näköisesti ulos päin ja välillä olen saanut kuulla kysyttvän että olenko raskaana ja vatsaa katsellaan, ei kehdata kysyä. Ärsyttää sellaiset. Mutta ehdestä näkyy vaan vatsa, sivusta näkyy että selkäkin kääntyy eteenpäin. Rintoja ei paljon ole, mutta eipä yleensä fitnesiä harrastavilla olekaan (silikonit usein), eikä se mua haittaa pätkääkään. Reisiä ja persettä on sitäkin enemmän, mutta eipä haittaa, tykkän että on mielluumin persetä kuin mahaa, ja littana takapuoli olisi aika ruma minusta (ja eipä sellaista salilta haetakaan..)

Sellaisia tärkeitä tietoja ;)

Hengitellen

Moikka

Eilen oli hoitajapäivä ja ne ovat aina sellaisia hermot menee-päiviä. Ensinnäkin byrokratia polilla, Kelalla, Kevalla ottaa niin paljon voimia ja aikaa ja sotkuja, että meinaa hermo mennä kerran jos toisenkin. Lausunnot seisoo, tai niitä ei kirjoiteta, ovat huonoja, puutteellisia, viipyvät, eksyvät tai eivät parhaassa tapauksessa lähde yhtään minnekään. Päätöksiä eri tahoilta saa odottaa kuukausikaupalla, ja se tietää hermoja raastavaa odottelua, epätietoisuudessa oloa ja pelkoa (saankohan sitä tai tätä tukea..), ja mikä pahinta tietysti, tietää se rahattomana olemista. Vaikken ole yksin, on perheen tulot aina laskettu molempien tulojen mukaan ja kun sairaseläke mitä saan, ei kuitenkaan ole pienin mahdollinen, pieni kylläkin hoitajan palkasta laskettuna. niin kyllä sen puuttuminen kuukauden budjetista tuntuu. Sossusta tai miltään muultakaan luukulta ei tukia heru kun puoliso on töissä ja saa palkkaa juuri sen verran ettei asunnottomaksi jäädä tai nälkään kuolla. Mutta on se aika ohrasta, kun aina saa olla ihan perusasioista huolissaan. Ja sitten lainataan, eikä taas makseta takaisin ja kaikki on sekavaa. Laskut menee usein suoraan roskikseen ja kaikki hammaslääkärilaskuista alkaen valuu ulosottoon. Menköön sitä kautta sitten. Luottotietoja mulla ei ole ikinä ollut, eikä varmaan tule koskaan olemaankaan. Näissä olisi jo terveellä miettiminen, stressiherkkä psyykkinen sairaus (kaksisuuntainen mielialahäiiö) ei varsin hyvää tykkää, kun perusasiat on retuperällä, vielä itsestäni johtumattomista syistä.

Tulipa avauduttua aiheesta, eikä mistään kivasta aiheesta. En yritäkään pitää mitään pintakiilto-blogeja ja nyt tänne puolellekin tulee tulikiven katkuista realismia.. Muutenkin kuin taloudellisten huolien ja paineiden lisäksi, ja niiden hoitajalla käydessä tullessa mieleen ja pintaan, ahdistaa hoitajan luona käyminen senkin takia, että huomaan aina itse itseäni kuunnellessa, että aika hakusessa on monikin asia siitä, mitä normaalielämään kuuluvaksi katsotaan. Syitä ei ole yksi tai kaksi, tai miljoona, vaan kaikki. Koko mieli on kuin korkkiruuville käännetty, sellaiseen kestokierteeseen, mikä nyt niittää sitä mitä on kylvänyt. Sekä sellaisissa asioissa, mihin olisin ehkä voinut vaikuttaa, mikä parmepaa tietoa vailla olen joskus tehnyt tai valinnut, mikä sekään ei yksinkertaisesti ole osotettavissa mihinkään yhteen, tai kahteen, tai miljoonaan, syyhyn. Ja sellaisiin, mihin en millään tavalla olisi itse voinut vaikuttaa, mitkä ovat joskus kauan kauan sitten tapahtuneet. Siellä lapsuudessa, vaikka ainainen lapsuus-lätinä ärsyttää, ei siitä silti pääse yli eikä ympäri.

Ei siitä sen enempää nyt. Ei ole nyt sellainen olo, että tekisi mieli sen syvemmin mennä näihin. Liikaa miettimistäkin pitäisi vältellä. Eilen olin silti liiasta miettimisestä ja omien asioiden hoitajalle puhumisesta niin väsyksissä, ettei muuta ohjelmaa sille päivälle sitten mahtunutkaan. Kotiin tultua laitoin ruoan, imuroin, ja sen jälkeen olinkin ihan sippi. Päätäkin särki, vaikkei mulla yleensä koskaan, fyysiset sairaudet loppuivat siihen mistä psyykkiset alkoivat. Sinne meni sen päivän voimat.

Tänään kävin jopa kirjastossa ja kahvilla siinä kirjaston kahvilassa, sekä isossa kaupassa, eli raahasin kauempaa ruokaostokset. No, bussiin hyppäsin kotimatkalla. Ajattelin nyt mennä vielä metsälenkille, hengitttelemään. Nyt on ilmeisesti tullut liikuttua liikaa voimiin nähden, sellaista viittä kuutta tuntia viikossa, salia ja reipasta step- jumppaa ja spinningiä harrastaessa. Olen huono harrastamaan mitään rauhallisempia lajeja, kuten kävelyä, venyttelyä, joogaa, pilatesta, mutta luulen, että tämä viikko voisi olla vähän kevyemmän liikkumisen viikko. Olo on aamuisin niin jäykkä ja väsynyt.

Kuvia taas eiliseltä. Naamaa, vaatetta, jumppavaatteita, aamupalaa ja blogia, kirjeen kirjoittamista. Olihan niitä

:)

Mörkö-maanantai

Viikonlopun kuvia vielä nyt maanantai-aamuna. Tässä taas tavalliseen aamutapaan aamuhönön hiukan hellitettyä olisi olevinaan taas montaa tekemistä tarjolla, eikä ajatusta, mihin nyt ryhtyisin. Eläkeläisen kiirettä tässä. Ehtisi, muttei ehdi tai malta. Halusin tulla laittamaan vielä muutaman kuvan viikonlopulta, kun kerran aloitin, vaikkei tässä kyllä mitään varsinaista asiaa olekaan :)

Perjantaina E yllätti iloisesti ja toi kotiin muutaman pullapitkon, jotka oli koulussa köksän tunnilla leiponut. Muutaman viipaleen söin, vaikken yleensä pullaa syö, mutta jos lapsi leipoo, ei tulisi mieleenkään olla leivonnaisia maistamatta. Itse en leivo oikeastaan koskaan, perheen miehet ovat siitä vähän innostuneempia kuin minä. Myös perheen teini <3

Illalla katsottiin vuokrattu leffa Blue Jasmine, oli ihan hyvä, yllättävänkin. Oma keskittyminen oli vähän huonoa, olin pahalla tuulella ja suu suolsi kaikenlaista tekstiä. Pahantuulenkohtaukset, jotka yleensä tulevat ihan puun takaa, ovat aika ikäviä. Vaikka pahantuulisuus menisi ohikin, jää se kuitenkin ilmaan leijumaan ja tunnemaa särkemään. Vaikka päivä olisi ihan hyvä, ei purskaduksia voi aina ennakoida, eivätkä ne todellakaan liity millään tavalla siihen hetkeen, vaan jostain tulee jotain. Kuten pikkuriikkisestä murusesta lattiassa voi tulla assosiaatio johonkin huomatavasti suurempaan. En murusista vaahtoa, mutta niistä kyllä, mihin ajatukseni niistä voivat lentää. Olen iloinen, levoton, riehakas, onnellinen, rakastunut, vihainen, inhoava, ärtynyt ja taas takaisin. J voi näyttää silmissäni ja tuntua tunteissani sen koko skaalan tunteiden janalla. Normaalia yleensä, mutten muutaman tunnin sisällä kuitenkaan. Saman päivän aikana kaikki tämä. Tai muutaman tunnin. Ilman että kukaan olisi tehnyt mitään, tai mitään tavallisuudesta poikkeavaa tapahtunut. Että mä tykkään mun myrskyisestä ja epävakaasta mielestä. Kevät  ei kaikesta huolimattta ole minun aikaa.

Lauantaina ulkoilun ja ruoanlaiton lisäksi päivään kuului laiskottelua, päiväunia, illalla poikettiin vielä salilla, ajeltiin ja kotiin tullessa oli lämmitetty sauna odottamassa, ajastimella laitettiin tulemaan ja oli lämpimänä odottamassa. Kätevää ja mukavaa. Yöllä oli ohjelmassa lukemista liian myöhään ja naapureiden ravaamsien kuuntelemista siinä puoli kahden aikaan.

Sunnuntai oli ihan kokonaan löhöpäivä. Olinhan lauantaina niin aktiivinen, joka päivä ei jaksa. Voimien rajallisuus jaksaa aina yllättää. Illalla katsottiin telkkarista Hyvä poika elokuva, hyvä sekin. Ja sen jälkeen samanlaista yötunnelmaa kuin tässä muutamana yönä aikaisemmininkin. Mä tulen kohta hulluksi..

Tänään ohjelmassa käynti hoitajalla. Inhoan niitä. En jaksaisi aina jauhaa samoja asioita, varsinkin kun jo puhuessani jotain ajatelen mielessä että mitä paskaa suustani päästän, huhuhu. Miten tyhmä olen.. Ehkä tuosta pitäisi puhua. Tuoda häiritsevät möröt kaapista.

Sellaisia taas :)

Norminaamaa ja takkuista tukkaa ulkoilun jälkeen

Tonnikala-, avocado-, oliivi-, fefajuusto-, rucola-salaattia

Vähän tuontapaisella menty (-neljä kiloa)

Kevään ekat narsissit kotiutettu

Tässä kuussa luettuja, mukana "miesten kirjoja"

Söpö

Kuvaterveisiä lauantailta

Terveiset pitkästä aikaa täältä toiselta puolelta. Eilen eksyin pitkästä aikaa tänne ja huomasin että on vierähtänyt melkein vuosi, kun olen tänne kirjoittanut ja laittanut kuvia. Vuosi sitten tähän aikaan näytti olevan paljon talvisempaa, kuin nyt, mutta eipä haittaa. Kiva oli muutenkin katsoa  vanhoja kuvia -aika kultaa muistot, vanhat kuvat on aina vähän parempia kuin uudet?

Olen enemmän keskittynyt toiseen blogiin ja mietinkin nyt, että voisin pitää tätä puolta kuvablogina, ja toista toisinpäin. Tai miten nyt aika näyttää, mutta laitan tänne nyt tämänpäiväisiä, lauantaisia kuvia ja kuulumisia.

Käytiin puoliltapäivin ulkoilemassa koko sakki, E on yleensä viikonloput menossa aika lailla alusta loppuun, mutta nyt oli kotona ja niinpä lähdettiin yhdessä ulkoilemaan. Nukutiin aika kauan. Oltiin suunniteltu J.n kanssa menevämmme Fressille spinningiin kymmeneltä, mutta nukuttiin juuri sen ohi ja menemättä jäi. Mutta saipa nukkua. Yöllä en saanut unta, jäin lukemaan ja sen jälkeen naapurista kului kaikenlaista omituista. Vettä juoksutetaan aina puolen yön jälkeen, yhdeltä yöllä. Kaikki kuulu niin hyvin läpi täällä, että tuntuu kuin siinä vieressä mölyttäisiin. Naapureilla on aika erikoisia harrastuksia muutenkin, kuulostaa kuin heillä olisi joku oma vesipumppu, ihmeellisiä ääniä. Tuon vielä ymmärtää, en ole mikään naapuri-natsi, mutta ärsyttää jos portaissa juostaan ja pompitaan, koko talo kumisee, jos se tapahtuu joskus yhden kahden aikaan yöllä.. Joten se, että pääsin nukkumaan, meni sekin aika myöhälle. Olisipa ihanaa asua jossain hiljaisessa paikassa. Maalla, tai omakotitalossa, tai jossain missä olisi edes hiljaista. Inhoan kaikkea melua ja olen ääniyliherkkä ihan todella, kuulen kaiken voimakkaammin ja ärsyynnyn myös todella voimakkaasti..

Tänään on ollut ihan kiva päivä kyllä. Ulkoiltiin tuolla lähistöllä, Vartioharjussa, Vartiokylän lahdella ja Linnnavuorella (sota-aikainen linnoitus) ja käytiiin katsomassa taas Niemikotisäätiön päivätoimintakeskus Tuulimyllyä. On upea paikka ihan todella.. Sinne voisin kai vielä mennä toimimaan, mutten tiedä, en osaa päättää. Siitä olen pidemmin avautunut toisaalla.

Äsken laitettiin ruokaa, tacoja ja eilistä salaattia, mikä olikin aivan älyttömän hyvää. Tavallisen salaattin, kurkun ja paprikan lisäksi laitoin salaattiin tonnikalaa, oliiveja, fetakuutioita, avocadoa, rucolaa, mausteeksi oliiviölyjä & mausteita, siturunan mehua. Nami!
Nyt ruoan sulattelua, ja illalla ehkä salille. Toisaalta tekisi mieli olla vaan kotona ja lukea. Luen nyt Kim Edwardsin Muisto tyttärestäni kirjaa, on hyvä kirja, viisisataasivuinen, ei ihan heti lopu, mutta loppusuoralla jo on. Tuosta on tehty elokuvakin.

Sellasia. Mukavaa lauantai-iltaa : )

Tie Vartikylänlahdelta Tuulimyllylle

Tuulimyllyn toimintakeskus

Linnavuoren bunkkereita

Linnavuoren huipulta

Rotkon reunalla

Toi käsi?

Vartiokylänlahti