lauantai 29. maaliskuuta 2014

Hyvä viikonloppu

Tämän ja toisen päivän juttuja ja kuvia tänne puolelle. Leppoisan lauantai-iltapäivän hommia. Päivä on mennyt kaupassa käymistä lukkunottamatta ihan kotosalla, ja ihan hyvä niin. Olinhan eilen ihan järjettömän aikaansaava ja reipas, oman tämän viimeaikaisen toimeliaisuuden mitoissa. Nyt siis ihan ansaittu kotipäivä (vaikken koskaan ajattelekaan että jotain pitäisi ansaita, siis joku laiskotelupäivä tai sellaista. Kelle sitä muka pitäisi olla jotenkin velkaa?).

J on tän viikonlopun töissä, ylitöitä joutuu painamaan, tämä sairastelu kun käy niin kalliiksi. Päivällä kävi kotona kahvilla ja syömässä, aika kaukaa, mutta kävi kuitenkin, ja kiva niin :) Muun ajan olen oikeastaan vaan ollut ja värkkäillyt pikku mieluisia juttuja täällä kotona. Kirjoittanut kirjeitä innokkaana, monta tuntia sain niihin humahtamaan, niin tykkään. Siinä se taisi mennä. Nyt iltapäivällä laitoin purkkeihin kasvamaan rairuohoa ja paksumpaa ohraa isompiin ruukkuihin. Tulppaaneitakin ostin pari kimpullista kun olivat Cittarissa edullisia. Yhden viherkasvista irronneen pistokkaan laitoin multaan jatkamaan kasvua. Keittiön kuistia siivoilin vähän myös, haluaisin laittaa uloskin jo jotain, narsissit ainakin kai pärjäävät jo ulkona. Monilla naapureilla näkyy niitä olevan. Ai niin, ja laitoin eilen Tuulimyllystä pihalta ottamani omenapuun oksat ulos. Niitä sai siis ihan luvan kanssa leikata ja ottaa mukaan. Tuolla olivat laittaneet sisälle monet oksat, ja kasvoivat jo nättiä valkoista nupun alkua, niitä oli koristeltu ihanasti kaikilla pienillä virkatuilla kukilla, sydämillä ja vaikka millä söpöillä jutuilla <3 Ajattelin varastaa idean kotiin, mutta tajusin että omenapuu taitaa pöllyttää siitepölyä aika hyvin, ja niin oksat päätyivät ulos. Näkyyhän se sieltäkin. Pieni omenapuu :)

Sellaisia puutarhurin mietteitä. Mulla ei ole ollut ikinä parveketta isompaa ulkoaluetta mihin voisi jotain laittaa kasvamaan, joten pienet ne on kaupunkilaisen ilot tässä asiassa.

Alkuviikosta kävin kirjastossakin, en ole sitä aikaisemmin kertonut ja laitoin kuvat kirjoista, joten pitipä tuokin mainita :) Olen lukenut tällä viikolla Johan Theorin Sankta psykon kasvatit kirjaa, melkein viisi sataa sivua on tässä mennyt, loppu häämöttää jo. Hyvä kirja, nopealukuinen ja ihan koukuttava, vähän synkkä ehkä, mutta sopii mulle ihan hyvin. Aihe on kuitenkin kiinnostava. Synkeitä kirjoja, mutta ihan pirteää mieltä. Tai parempaa kuin pari päivää sitten. Iloitsen sitten siitä.

Ai niin, J vei mut eilen illalla ulos syömään, pitkästä aikaa niin, että oikein ehdotti ja sain oikein valita ravintolankin :) Käytiin Kalliossa (siellä kulmilla missä olen suurimman osan elämästäni asunut ja pidään itseäni kalliolaisena, vaikken siellä enää asukaan) Bullmannissa. On sellainen hämärä, vähän rouheampi paikka, ei mikään missä annokset on pikkurillin pään kokoisia ja missä pitäisi istua mahdollisimman tärkeän ja rikkaan näköisenä, vaan saa ihan rauhassa olla sellainen kun on. Sellaista rentoa kalliolaisolemista. Mutta silti oikea ravintola, ei mikään räkälä tai kebab-kiska. Söin pizzaa silti. Illalla söin vielä suklaata, tarvii syödä enempi, vaikkei nyt mitään mässyhimotuksia olekaan, päinvastoin enemmänkin.
(Kävin vaa'alla edellisenä iltana ja vähän säikähdin. Paino oli taas tippunut ja alkaa olla jo sillä rajalla että tarttis ehkä väähn enemmän pistellä ruokaa. Yläkropasta on rasvat sulaneet turhankin hyvin. Koko ajan paleltaa ja kalpea olen kuin kalkkilaivan kapteeni. Syön nyt isoa annosta rautaa)

Rentoa olemista mullekin :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti