tiistai 1. huhtikuuta 2014

Huhtikuun eka

Jääkalikka täällä terve, ja hyvää aprillipäivää. Mua ei ole kukaan juksannut tänään, enkä itsekään ole keksinyt mitään kivaa tai sopivan hyvää pilaa. Miettinyt olen, mutta kun ei keksi. Tylsä juttu. Mutta onpahan kevät.

En ole ollut mitenkään innoissani sunnuntaisen kellojensiirto-operaation jäljiltä. Ihan älytöntä että kelloja pitää siirtää. Mikä järki siinäkin on? Ihan sama milloin on valoisaa ja millon ei. Ihan yksi hailee. Sitäpaitsi, en välitä pätkän vertaa valoisista illoista, ja nyt niistä saa sitten nauttia oikein kunnolla, ja pahemmaksi vaan menee. Väsyttää vaan enemmän. Ja kotona näkyy pöly, ulkona pölisee katu- ja kai siitepölykin jo niin paljon, että silmät vetistää koko ajan, aivastuttaa ja nenä vuotaa. Tähän aikaan vuodesta itsekin näyttää niin hirveältä kun aurinko paljastaa kaiken. Kaikki uudet rypyt, näppylät ja muut ällötykset. Huomaa vuosien vierivän siitäkin, kun joka kevät saa järkyttyä enemmän kuin edellisenä. Olen ihan kalpea, melkein sininen. Siniharmaa. Mihinkään solariumiin mua ei saa, en rusketu, tulen vaan typerän laikukkaan näköiseksi auringossakin, ja joidenkin haisevien itserusketusvoiteitten kanssa pelatessa itsensä saa näyttämään lähinnä sirkuspelleltä. Onneksi voi vetää isot aurinkolasit silmille.

Kauheaa valitusta, kukkien kuvilla maustettuna. Kai mä haluan, että ympärillä on jotain kirkasta, värikästä ja raikasta vihreää ja kasvavaa, kun oma olo ei ole mikään niistä. Voin noita sitten katsella (mitä pölysen ikkunan läpi näkyy). Tänään ostin muutaman narsissin ja heitin ne tonne kuistille (taitaa olla imarteleva nimitys maantasalla olevalle parvekkeelle tässä tapauksessa) kukkalaatikkoon. Muutakin näpertelin ja siivosin suurimpia roskia. Niin, ja ostin kaupasa tipuja. Ajattelin laittaa ne rairuohoon ja ohra-ruohoon kunhan kasvavat. Jotain itämistä on tapahtunut, jos oikein ymmärrän. Tai sitten ovat homeessa.. Mutta ehkä keksin niihin jotain muuta, tai ostan lisää tipuja. Jos niistä jotain tulee.

Huomenna olisi taas Tuulimyllypäivä. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisin, mutta menen silti. Perjantaisen käynnin jälkeen pelkkä kotonaolo on tuntunut aika typerältä, yksinäiseltä ja tylsältä, saahan tuolta jotain säpinää elämään, jos se johtaisi yhdestä toiseen. Tai sitten keskityn hetkeen ja siihen, että saan itsestäni jotain irti siinä mikä nyt mahdollista on. Enkä käy siellä muiden takia, samapa tuo, mitä ne muut siellä olevat ovat tai tekevät, käyn siellä itse tekemässä ja olemassa. Vähän mulla on siellä sellainen kuka ei kuulu joukkoon-olo, mihin olen kyllä varsin tottunut, mutten anna sille liikaa valtaa kun nyt kerran olen liikkeelle lähtenyt, ei tämän hetkisiin suunnitelmiin kuulu se, että jäisin taas kotiin mököttämään.

Sunnuntaina olin pitkästä aikaa tyttöni kanssa uimassa. Oli ihan kivaa taas, niin hyvin ei jaksanut uida, kuin mitä silloin kun käytiin säännöllisemmin, mutta vähän nyt kuitenkin. Olen laihtunut sen verran hyvin, että palelen koko ajan, sisälläkin olen ihan kunnolla vaatetettuna ihan jäässä, käsivarret on ihan kananlihalla koko ajan. Uidessakin tuli kylmempi kuin ennen. Rasvakerros on huvennut. Vaaka näytti viimeksi kuuttakymmentä, en muista koska olen painanut näin vähän. Ylävartalosta lähtee ensin "kaikki" eikä kyllä ole mikään hyvä juttu, aika luisevaa alkaa olla. Nyt vaa'asta loppui patteri, pitänee uusi hankkia pikapuoliin.

Viime viikon pidin reippaamman liikunnan taukoa tosiaan niiden rytmihäiriöiden takia. Kilpirauhasen vajaatoiminta (mihin ei lääkitystä vielä ole, lääkitys toimii tavallaan kaksisuuntaisen lääkitystä vastaan, vastakkaisella tavalla; jos kilpirauhanen menee vajailla, lääkitysellä toimii paremmin, mutta lisää sitten niitä muitakin kierroksia, eikä sekään ole toivottavaa. Huoh) ja anemia pahentavat sydänoireitakin, joten joutuu tarkkana olemaan. Verenpainetta olen välillä seuraillut omalla mittarilla, aika OK lukemia se on sentään antanut. Rautatabujen ottamista olen lisännyt, paketissa luki, että päivässä niitä saa ottaa kolme kappaletta, ja niin olen nyt ottanut. Olen jakanut annoksen kolmeen kertaan ja huolehtinut, etten vedä heti maitoa/raejuustoa päälle vaan olen huuhtonut ne alas mustikkakeitolla tai appelssiinimehulla.

Kävelyillä kävin kuitenkin, ja uin. En pystyisi olemaan kokonaan liikkumatta. Eilen spinnasin ja tänään olisi tarkoitus mennä salille. Siellä tulee lämmin ja saunaankin voi mennä jollei jumpat lämmitä.

Nyt menoksi :)









2 kommenttia:

  1. Multa saatu nukkumatti saanu poikasen? Nukkumattihan kasvaa vähän rönsyillen, eli jos alkaa tekemään pitkiä "oksia", voi sitä tosiaan jakaa. Mulla on yks ja sama nukkumatti monistunut vähintään parillakymmenellä yksilöllä, eikä loppua näy..

    VastaaPoista
  2. Joo, on sulta saatu. Kasvatti pitkän "häänän" ja alkoi osittai kuivumaan. Irrotin osan ja laitoin juurtumaan. Nyt kasvaa kovaa vauhtia kiinni emäntäänsä :)

    VastaaPoista