torstai 24. huhtikuuta 2014

kiirusta

pitää..



Itsehän olen kiireeni valinnut, tai keksinyt. Ei tässä oikeasti ole mitään kiirettä. Mutta olen niin täynnä kaikenlaisia ideoita ja energiaa, että ei tahdo päivä riittää. Ajattelin taas että päivätoiminnassa käyminen vie aikaa kaikelta muulta tekemiseltä niin, että kotonaoloaikana pitää tehdä sitten enemmän ja nopeammin :D Tekemisenpuutteen takiahan en alkanut Tuulimyllyssä käymään, vaan kovaa vauhtia edenneen ja syventyneen erakoitumisen takia. Ja onhan sielläkin tekemistä ihan koko päiväksi, ettei tarvitse tyhjänpanttina olla sielläkään. Seurassa on ihan kiva olla. Aitoja ihmisiä ja kiinnostusta saan osakseni koko ajan. Joku tulee aina juttelemaan :) Olen edelleen (ehkä?) jonkin laisessa hoitajan roolissa siellä, ihmiset tietävät kuitenkin, että olen ammatiltani mielenterveyshoitaja. Ehkä ei ollut hyvä kertoa, en tiedä. Mutta ihan mukavaa on ollut.

Eilen pyöräilin sinne ekan kerran aamulla (ja toki iltapäivällä takaisinpäin), oli ihan kiva lenkki ja herättti mukavasti. Joku ystävällinen ihminen tuli sanomaankin, että oletpa freesin näköisenä heti aamusta. :) Tuo neljän kilometrin matka on vähän pitkä kävellä, mutta pyörällä se menee kivasti.

Mutta tekemistä. Halusi tänäänkin herätä aikaisiin, kuuden jälkeen, että ehtisin tehdä kaikkea mitä haluaisin, eikä se kaikki edes sisällä kotitöitä. Niihin en aio kaikkea aikaani enää käyttää. haluan oko ajan tehdä jotain muuta, ulkoilla, kirjoitttaa kirjeitä, toista blogiakin tekisi mieli kirjoittaa. Otan kuvia edelleen ahkerasti, niin tänne kuin facebokin arkikuvahaasteseen ja raahaan kameraa joka paikkaan minne menenkin. Lukukykykin on onneksi palannut, pariin viikkoon en pystynyt keskitttymään lukemiseen ollenkaan ja se oli inhotttavaa. Luin pari riviä, en tajunnut mitään ja nukahdin. Huoh. Nyt olen taas onnistunut lukemaan. Onneksi! Luin eilen illalla yhden kirjan loppuun ja laskin että olen lukenut kuusitoista kirjaa tänä vuonna.

Jumpalle ja salille tekisi mieli myös. Ja ulkoilemaan. Kirjastoon pitäisi käydä palauttamassa pari kirjaa. Kirjoittaa yksi piiitkä kirje loppuun. Käydä kaupassa, haluaisin nyt löytää sen korin pyörääni. Niin ja hoitajalle on aika tässä kohtapuoliin. Aika paljon on asioita tapahtunut ja muuttunt sen jälkeen kun siellä kuukausi sitten viimeksi kävin. Kevätauinko on tuonut nyt tosiaan aika paljon energiaa. Nukun yöllä, joten en siitä huolestu, vähemmän, mutta nukun kuitenkin.

Nyt muiden juttujen kimppuun :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti