keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

namaste



ja joogamaisia terveisiä tänään.
Mulla nämä harrastukset vaihtelevat, mutta ei se mitään. Saman katon alta kun saa kaikki liikuntapalvelut ja lajit, ei tarvii yhteen ja ainoaan lajiin sitoutua. Se ei sopisi mulle ollenkaan, joku kymmenen kerran kortti vaikka joogaan jäisi käyttämättä, mutta Fressillä saa onneksi kaikki lajit samaan hintaan :) Eilen olin aamupäivällä jumpalla, reipasta menoa. Kivaa, mutta jotenkin on tullut sellainen olo, että kroppa tarvii jotain rauhallisempaa lajia ja pehmeämpää kohtelua. Kaiken sen riuhtomisen, pomppimisen ja riehumisen lisäksi, mitä aion kyllä jatkossakin harrastaa. On kiva kun pääsee jonnekin oikein kunnolla päästelemään energiaa ja voimiaan mittaamaan, mutta tarvii siihen rinnalle muutakin. Ei kai hullukaan kestä jatkuvaa pelkää äärimmäistä rasitusta. Tarvii myös sisäistä silitystä.

Eilen oli jumpan jälkeen tarjolla joogaa ja päätin mennä kokeilemaan, vaikka yleensä olen tupannut ajattelemaan, ettei sellainen hissuttelu ole mun juttu. Kotona olen joskus tehnyt jooga DVD-ohjelmaa, mutta harvakseltaan sitä muistan, maltan tai haluan tehdä. Pahimpien ahdistusten aikaan aikoinaan, vuosia sittten, olin niin kireä korkkiruuvi, etten voinut olla muuten kuin tuulettimen alla hämärässä huoneessa ja tein hiljaksiin joogavenytyksiä. En pystynyt muuten olemaan paikallani ollenkaan, jo viiden minuutin lepoloikoilu oli liikaa (silloin diagnosoitiin mania) Myöhemmin ohjelman teko auttoi että sain nukutuksi, vaikutus oli suunnilleen sama kuin rauhoittavalla lääkkeellä. Parempi vain. Nyt viimeaikoina on menty enemmän riehumisen puolella liikunnan kanssa, mutta nyt eilinen yllätys. Päätin joogaan menemisen vasta tunnille mennessäni.

Olen ajatellut että noi kuntokeskusjoogat on vähän huonoja.. Eikä isossa, korkeassa ja valoisassa salissa pääsisi niin rentoutumaan, jumpan hiet siinä lattialla vielä. Kylmäkin tulisi. Onneksi tunti järjestetään nyt sopivammassa tilassa ihan muualla. Sellainen hämärä ja tumma pienillä paperilampuilla valaistuna. Tummat puulattiat ja tummalla tapetoidut seinät, yksi vaaleampi seinä. Muuten mukavan ja sopivan tunnelmaista. Eikä osallistujiakaan ollut noin päiväsaikaan kuin ehkä kymmenkunta. Hyvä tunti. Osasin pysyä perässäkin jotenkin, ainakaan korjailuja ei liikkeisiin tultu tekemään. Mukavaa oli ja loppupäivän oli melkein liiankin rento olo. Ehkä yllätän itseni osallistumalla tunnille toistekin :)

Tänään oli Tuulimyllypäivä ja ihan huippupäivä olikin. Tosi kiva. Olenko laitostunut vai mitä lie, mutta viihdyn tuolla tosi hyvin. Ei tarvii kelloa vilkuilla päivän aikana, että pääsisi jo kotiin. Tekemistä on ihan sopivasti ja valmiiseen aamupala-, lounas- ja iltapäiväkahvipöytäänkn on ihan kiva päästä. Kasvisruokaakin on onneksi tarjolla joka päivä (vaikka keittiön-täti aina kypsännäköisenä sen laittaa..), hauskaa seuraa, ulkona oleilua ja tekemistä siinä puutarhassa, ja iltapäivällä oli taas taidejuttuja. Tänään sain opetusta kiinalaiseen kirjansidontaan. Alkuun sen kanssa pääsin kädestäpitäen-opetuksessa ihan hyvin. Mielenkiintoista, tarkkaa hommaa on :)
Tuolla on tiistaisin iltapäivällä tarjolla SHINDO -venyttelyä. Sitä voisi ehkä käydä joskus kokeilemassa.

Nyt tuntuu elämä ihan mukavalta, oleminen ja mieli on muuttunut ihan toiseksi, kuin mitä se tässä joku aika sitten oli. Ei valittamista. Kotonaolo tuntuu tylsältä ja tuntuu, että voisin olla ihan hyvin menossa vaikka joka päivä jonnekin.  Onneksi on nyt paikka minne mennä. Ja mukavaa seuraa, porukan miehet on erityisesti olleet kovia pitämään mulle seuraa ja hauskoja tyyppejä ovat. Eipä valittamista. Naiset ovat huomattavasti hiljaisempi ja varautuneempia, joten viihdyn miesseurassa sitten. Tänäänkin menin mieluummin haravoimaan ojasta lehtiä äijäporukassa, kuin että olisin jäänyt pyörimään keittiöön tai olohuoneeseen lukemaan naistenlehtiä tai kutomaan (en osaa)

Tänään on ollut aika meno päällä, koko päivän touhut ulkona ja sisällä tuolla, kävely kotiin, ruoan laitto, syöminen ja sitten jäin tähän naputtelemaan. Spinning-tunnille menoa mietittiin, mutta päätettiin jättää se väliin. Voi sitä olla kotonakin joskus. Ehkä yritän mennä olemaan olematta tekemättä mitään.

:)

Ps. Sain tänään lääkärin B-lausunnon (haluan sen aina itselleni) ja se oli täynnä aika karua tekstiä; lokakuussa mielialanvaihtelua, vointi honontunut ylivireä, ärtynyt, vihainen, marraskuussa äkkipikainen, impulssikontrolli huono, mustasukkaisuutta, surua, katkeruutta, ärtynyt. Tilanne jatkunut hankalana. Keskittymiskyky, aloitekyky ja elämänhallinta huono. Edelleen hermostunut ja ärtynyt. Diagnoosi F31.6 kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekamuotoinen jakso.


Kuva

Kuva







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti