perjantai 30. toukokuuta 2014

viimeistä edellinen

Heips,

täällä sitä odotellaan erästä pukumiestä kotiin :) Pojalla on tänään viimeinen päivä peruskoulussa, tänään on juhla, käyvät katsomassa Vuotalossa esityksiä ja kasiluokkalaiset tarjoilevat yseille sen jälkeen juhla-aterian koulussa. Huomenna on enää todistusten jako ja siinä se sitten on peruskoulu käytynä. Nyt pojalla on se yleistieto, mikä kaikilla kansalaisilla vähintään pitää olla (tosin itse en ole enää vuosiin tajunnut yhtään mitän oikeastaan mistään aineesta mitä koulussa opetetaan, mitä olen läksyjään seurannut. Onneksi on hiukan tietäväisempi mies mulla, joten jotain apua on sentään kotona saanut, ehkä. Suurin kiitos tietysti kuuluu koululaiselle itselleen  :)

Eilinen helatorstai meni melkein tämän, ja huomispäivän, E.n asusteiden kanssa säätäessä, housuja lukuunottamatta (housut olivat ennestään hyvät) ostettiin kaikki mustaan pukuun kuuluvat osat ja eilen niitä soviteltiin useaan otteeseen, solmittiin kravattisolmuja, lankattiin kenkiä ja laitettiin kaikki valmiiksi. Tänään on ensimmäinen pukupäivä ja huomenna sitten seuraava. Todistusta jännätään vähän vaikka aika hyvin sen voi jo laskea itsekin kurssinumeroiden perusteella ja aikaisempien keskiarvojen mukaan tietysti. E on tsempannut ihan hirveästi nyt keväällä, paljon on ollut kokeita ja sen lisäksi monet projektit, joihin on mennyt läksyjen lisäksi ihan tuhottomasti aikaa, vapaa-ajan ongelmia ei ole paljon ollut eikä tekemisestä puutetta.

Mun mielestä on epäreilua, että koko yläasteen numerot vaikuttavat päättötodistuksen arviointiin, ei seiskaluokkalainen osaa vielä samalla tavalla ajatella opiskelun vaikutuksia tulevaisuuteen, niin paljon ainakaan mitä nyt isompana jo osaa. Seiskaluokalla on niin paljon oppimista jo erilaiseen ympäristöön ja ihan erilaiseen opiskelutapaan, uusiin aineisiin ja viistoista-kuusitoista vuotiaana on jo aika paljon kypsempi, kuin mitä kolme vuotta nuorempana, kun on vielä ihan lapsi. E laski, että jos pelkkä kevät vaikuttaisi, saisi yli ysin keskiarvon, nyt se tulee olemaan kasipuolta. Opettajat usein arvioivat vähän yläkantiin näin loppuarvioinnissa.

Parin viikon kuluttua selviää ja varmistuu jatko-opiskelupaikka. Kahteen lukioon haki, toinen se "korkeamman keskiarvon"lukio ja toinen ihan tämä kotilukio, mihin aika moni luokkakaverinsa on menossa, joten se taitaa olla se mieluisempi vaihtoehto, vaikka muuallekin saattaisi päästä. Viime viikolla Hesarissa oli laitettu Suomen kaikki lukiot paremmuusjärjestykseen, mistä oli eniten kirjoitettu ylioppilaiksi ja pistemääriä, mitä lie siinä oli. Herttoniemen lukio oli listalla (yhteensä 500 lukiota) 29. ja tämä Vuosaaren lukio 450., suuret erot koulujen välillä siis. Opiskelijasta itsestäänhän se koulumenestys on kiinni suurimmaksi osaksi, mutta on muullakin merkitystä, miten motivoituneita suurin osa muista on, ryhmäpainetta ja -vaikutustakuitenkin tulee kun opiskelu on rankkaa ja vaativaa. Herttoniemen lukioon pääsy on aika hilkulla, mutta se selviää kohta. En tykkää henkilökohtaisesti hifistelystä ja parempiin ja huonompiin jakamisesta, se on yski kamalin asia mitä tiedän. Sellainen maailma on, ikävä kyllä.

Mutta ihan hyvillä mielin ollaan, aika haikeilla kyllä. Huomenna olen varmaan varsinkin tippa linssissä.
Ja silloin tulee vähän tähdellisempää kuvausmateriaalia (päivän sankarista siis:)
Nyt vaatteet eräältä hellepäivältä joskus menneinä päivinä. Nyt on satanut jo neljättä päivää ja hiukkasen alkaa jo tympimään ja happivajetta olemaan. Eilen pääsin muuten salille asti, motivaatiota sai kerätä, mutta tulipa mentyä. Reipppalun jälkeen tuli kiitetty itseään tacoilla, ja kohta olisi tarkoitus lähte ostaman illaksi pizzatarpeita.

:)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti