perjantai 6. kesäkuuta 2014

kukkapaita

tämän päivän hyvät uutiset




Aamuaurinko, kahvit kuistilla. Suuntana; ulos kallioille. Vaihteeksi, kertaus on opintojen äiti. ;)
Kirppispaita ja vyö käytössä, ja korikassi. Uudet bikinit. Eilen illalla aloittamani kirja. Pojan kanssa pyörät alle ja Kallahden niemen rantaan, vähän pidemmälle tänään. Ja seurassa. Kalliolle, ihanalle paikalle, avomeri nokan edessä. Suomen kesä on ihan kiva. Metsä tosi vehreä, edelleen. Juhannukseen asti kai vehertyy, ja on vehreimmillään, parhaimmillaan.

Lyhyeksi jäi rantailu, etelästä vyöryi tumman sinisiä pilviä ja jyrisi, toivottiin ukkosta, mutta tulikin vaan harmaa sade. Ehdittiin alta pois, vaikka eipä pien kastuminen olisi haitannutkaan. Kotona on kodikasta sateella. Ehtii kirjoitella, lukea ja olla vaan. Illalla myöhään kotiutuu siippani ja sitä ennen on vielä aikaa vaan omille jutuille. Niitä tuntuu aina olevan. Mulla on hyvin harvoin tylsää. Aktiivinen pää. Niin hyvässä kuin pahassakin. Viihdyn hyvin yksin.

Eilen kirjoitin pitkän tarinan toiseen blogiini, mietin mielenterveyttäni ja elämääni taas kauas taakse. Kiihdyn, olen surullinen, vihainen, katkera silloin kun ajattelen noita vanhoja asioita. Olen sairaslomalla niiden takia, sen lastin ja painon alla millaiseksi tapahtumat ovat minusta tehneen. Mutten silti koe olevani masentunut niistä, aina. Luulen, että kun on ottanut tarpeeksi takkiinsa se vahvistaa myös. Pienemmät vastoinkäymiset eivät vedä niin helposti pohjaa alta, enkä voi sanoa olevani kovin tyytymätön oikeasti juuri tämänhetkiseen elämääni. Tähän päivään. Vaikka viime yönä tuntui pahalta ja kiristävältä, sain silti nukuttua ja jaksan tänäänkin olla olemassa. Kuten hoitajakin sanoi viimeksi juttelemassa käydessäni, että ulkoisesti mulla on kaikki aika hyvin, eikä minusta huomaa, että kärsisin mielenterveysongelmista -inhoan sitä kun sanotaan, että olet niin reipaan ja iloisen näköinen, eipä uskoisi. Mutta elän silti liikaa niissä vanhoissa asioissa.

Ja miltä minun oletettaisiin sitten näyttävän? Onko ulkonäöstä huoletiminen vain terveiden oikeus? Jos on siistin näköinen ja mielenterveysongelmien takia sairaseläkkeellä, huijaako silloin? Vai onko se kaikki laittaminen vaan epävarmuutta, yritystä olla mahdollisimman miellyttävän ja ystävällisen näköinen. Että saisi huomiota? Tai olisi piilossa. Silmät on sielun peili kuitenkin.

Kauhea yhteys, mutta väkisin tuli mieleen eilen kun uutisoitiin siitä kammottavasta kuolleiden vauvojen löydöstä, tekijä äitiä, perheellistä, kuvailtiin hoikaksi ja sporttisen tyylikkäästi pukeutuneeksi, ei olisi uskonut. Myös Breivik oli erittäin tyylikkään ja asiallisen näköinen. Usein vaan törmää siihen, että ajatellaan, että mielenterveysongelmia on vain tietynlaisilla ihmisillä, ja jos on (joskus) iloisen näköinen, on lapsia, mies, koti ja pystyy elämään suhteellisen normaalia elämää, ei voi olla ahdistunut niin syvästi, ettei kykenen juuri mihinkään. Sellaiseen tavaliseen työssäkäyvän elämään. Vaikka olisi mielenterveysongelma, voi ympärillään nähdä paljon kaunistakin.

Iloitsenkin sitten kuin lapsi, ehkä lapsellisenkin paljon, mutta silloin kun on hyvin, niin silloin on. Joskus sanottiin jossan että silloin kun on tarpeeksi kypsä, voi olla lapsellinen pelkäämättä kasvojenmenetystä, ei tarvitse esittää mitään. Eikä päteä, sellaiseen ei ole tarvetta, onneksi.


Illalla tulee telkkarista Kaunis mieli-elokuva, olen nähnyt sen ehkä viisi kertaa, mutta aion katsoa sen tänäänkin, vaikka tulisi sitten se kudues kerta. Osaan elokuvan jo melkein ulkoa, mutta tykkään tuosta niin paljon!

Nyt Varistyttö-kirjan seuraan, aika hyytävä. Mutta hyvä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti