tiistai 29. heinäkuuta 2014

terveisiä

mökiltä.

Ihana mökkiviikko takana päin ja kotona taas. Alkaa tuntumaan vähän arjelta jo, mies palasi töihin ja pojalla alkaa parin viikon kuluttua taas kouluahertaminen lukiossa. Oman arjen kuviot mietityttää vähän, mutten ole antanut niiden mietteiden -ja huolten- painaa mieltä, enkä ole tuollaisia oikeastaan edes muistanut ajatella. Hyvä loma siis.

Varsinkin viime viikko mökillä. Aivan ihanaa oli, ei voi muuta sanoa. Hellettä kolmenkympin lukemissa melkein koko ajan. Ei haitannut. Mökki on korkealla kallolla järven rannalla ja terassille tuulee aina vähän. Laiturille ja saaren niemen kärkeen paistaa ja on lämmin. Helteilläkin tuli vietettyä suuri osa ajasta auringossa, varjossa tuli kylmä :) Järvessä hypättiin yhtenään, vesi oli lämmintä ja koko viikko tuli oltua lähinnä uikkareissa. Ei hullumpaa. Pari kertaa käytiin yleisellä hiekkarannalla pulikoimassa ja ottamassa aurinkoa.

Ajeltiin paljon veneellä, Simpelejärvi on kuulemma Suomen kolmanneksi suurin järvi ja siellä onkin pitkät aavat ja isot selät. Ja upeat maisemat. Välillä ihan tyyntä, upeita auringonlaskuja. Kuistilla istuttiin auringonlaskuja ihailemassa saunan jälkeen ulkotakan tulien äärellä, enkä olisi millään halunnut iltojen loppuvan. Välillä valvottiin ihan huomaamatta melkein auringonnousuun saakka ja aamulla noustiin aikaisiin ylös, järveen ja laiturille aamukahville.

Sellainen upea viikko.
Nyt normaalielämän pariin taas. Suruliselta ja haikealta tuntuu paljon, mutta kyllä loma voimaannuttikin tosi paljon.

Viikonlopuna oltiin helteitä paossa (siis kotoa paossa, täällä on sisällä koko ajan 29c) merellä. Ajeltiin purjeveneeellä rantoja pitkin, Uutelan, Skatanniemen ja Aurinkolahden edeustalla. Kaikki kohdat rannalla ja kallioilla oli tupaten täynnä ihmisiä. Oli ihan mukava tapa viettää hellepäivää siinä rannan lähettyvillä veneen kannella. Välillä pulahdettiin veneestä uimaan. Merivesikin on tosi lämmintä. Sinilevää on havaittu jo paikoitellen, toivottavasti jostain uskaltaa vielä mennä uimaan..

Univajetta on varmaan, mökilllä myöhäiset yöt ja aikaisiin herääminen, ja nyt kotona kuumassa kodissa nukkuminen tuntuu vähän tukalalta myös, mutta onnistuu. Eilen kävin kolme kertaa kylmässä suihkussa. Liiemmin en helteestä kärsi, mutta väsymystä liian vähäisistä yöunista on. Eilen merillä oleilun jälkeisenä päivänä oli vähän auringonpistoksen oireita ja pysyttelin sisätilossa koko päivän.

Tänään tekee mieli taas rannalle ja uimaan :)
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti