En ole hetkeen päässyt kirjoittamaan ja laittamaan kuvia erinäisten koneongelmien vuoksi. Itseäni saan syyttää eikä syy ollut edes tekniikassa, mutta siitä ei sen enempää. Vähän aikaa sain käyttää pojan konetta (missä ei tietenkään ollut ensimmäistäkään salasanaa tallessa, eivätkä ne olleet päässänikään) joten tekeminen ja oleminen kävi aika hankalaksi. Päivä koneella teki silti hyvää, ehdin tehdä paljon muuta; tavata siskoani ja tämän ihanaa vauvaa, kävin kirjastossa, luin yhden kirjan melkein alusta loppuun ja taisin illallakin vielä ehtiä jotain.
Nyt koneilu tapahtuu koneen ollessa kahdessa osassa.. Läppärin näppäimistö ja näyttönä toimii pieni taulutelevisio. Mutta tapahtuu nyt kuitenkin, vaikka erikoiselta tuntuu. Näin kuvan Orkideasta, miten paljon sillä on erilaisia koneen kappaleita erikseen, nauroin että mulla on melkein samanlainen viritelmä tässä, oikein komentokeskus, pöytä täynnä näyttöä näppäimistöä, ja telkkarin kaukosäädin. Ja johtoja..
Tänään ei pää oikein toimi. Syynä viideltä aamulla herätys, Joonas lähti työmatkalle ja kello oli soimassa viideltä, eikä siihen herännyt kukaan muu kuin minä. Ihan kivat kolmen neljän tunnin yöunet. Pari tuntia sentään sain vielä nukuttua, ennen kuin oli pakko nousta kiireellä poikaa herättämään kouluun, josta matti myöhäisenä varmaan myöhästyi. Flunssaakin meinaa pukata, ääni on pois ja nenä tukossa, kurkkukin on karheana. Toivottavasti ei sentään tule Ebola, sota tai tulivuorenpurkaus. Siinä sitä olisikin. En muuten kuuntele nyt uutisia kun J on reissussa.
Ps. Heheh, tänään oli aamu-uutisissa, ei yllä mainituista, mutta selfieiden ottamisesta, kun nuoria ja vähän vanhempiakin niistä ihmetellään ja pidetään omituisena ja ties minä, en halua tietää (sellaisilta jotka eivät niitä itse ota?) Puolustukseksi nuorille, ja niille vanhemmille, kerrottakoon että telkkarissa kerrottiin että meillä on nyt sellainen pääministerikin joka niin tekee (jota en kyllä todellakaan äänestä, mutta silti..), ottaa niitä omakuvia joka käänteessä. Joten teineillään nyt kaikki sitten. (vaikkei tässä osoitteessa äänet sinne päin mene, ihan nyt tiedoksi ;)
Nyt lähden pienelle happihyppelylle ulos kurkun karheudesta huolimatta.
Heippa :)
Pps Vielä kirjoista, silloin yhtenä päivänä kun en päässyt ollenkaan koneelle, luin Laura Save Paljain jaloin-kirjan joka kertoo nuoresta tuoreesta äidistä ja avovaimosta joka saa kuulla sairastavansa parantumatonta luusyöpää. Kirjoittaa kirjaa muistojensa, päiväkirjamerkintöjen ja blogikirjoitustensa kautta, joita piti sairauden hoitojen, huonompien ja parempien hetkien keskellä. Kirjan kirjoittaja ehti menehtyä enne kuin tiesi kirjansa tulleen julkaistuksi. Hieno, koskettava, mielenkiintoinen kirja, joka toi tosin vanhoja vakavasti sairastumisen pelkoja, mutta niin kun kirjassakin sanottin, ei silloin ei tarvitse enää pelätä sairastumista vakavasti kun on jo sairastunut.
Minun tapauksessa ei syöpä, mutta vakava sairaus yhtälailla. Se siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti